ESITTELY: ANNU (ANNE-LIISA) PALMU

Syntynyt 1958 Kuusankoski
 
AFS-stipendiaatti, Wilmington Friends, Wilmington, Delaware, USA (1975-76)
ylioppilas, Vuoksenniskan lukio, Imatra 1978
OTK (Turku -88), yo-merkonomi (Helsinki -82)
johtajuuskouluttaja, johdon työnohjaaja
 
HEKATE CONSULTING 2006 -
 
Erityisesti ihmisten johtamiseen tarvittavien taitojen vahvistamiseen liittyvää tukea esimies- ja johtoasemassa oleville ja johtoryhmille.
 
VILLA FELIX -tarina
 
Annu perusti vuonna 2010 ystävänsä Tea Käyhkön kanssa Kemiönsaarelle, Västanfjärdin lahden rannalle Villa Felix -nimisen esimiesten ja johtajien kohtaamispaikan, joka toimi myös aikuisten täysihoitolana. 
Villa Felix aloitti toimintansa kesällä 2011.
Johtamiseen liittyvän toiminnan tarkoitus oli vahvistaa suomalaisten esimiesten ja johtajien ihmisten johtamiseen liittyviä taitoja erityisesti tukemalla heitä itsetuntemustyöskentelyssä ja omien henkilökohtaisten henkisten vahvuuksien oivaltamisessa.
Täysihoitolatoiminnan tarkoitus oli tarjota aikuisille ja varttuneille vapaa-ajanviettopaikka, jossa heillä olisi mahdollisuus kohdata samanhenkisiä merenrantarauhasta nauttivia kanssaihmisiä.
Villa Felixin yhteinen missio oli kanssaihmisyyden ja lähimmäisenrakkauden edistäminen ja ihmisten tukeminen siinä, että he oivaltavat kaiken kiireen keskellä ihmisyyden ja elämän kokemusten jakamisen arvon hyvässä elämässä.
Suomalaiset työnantajat ja johtajat eivät kuitenkaan vielä Villa Felixin syntyajankohtana ymmärtäneet kuinka tärkeää itsensäjohtamisen taidot ja erityisesti itsetuntemustyöskentely ovat niin esimiehen itsensä kuin organisaation työssä jaksamisessa ja työhyvinvoinnissa. Lisäksi Suomi ajautui vaikeaa taloudelliseen tilanteeseen, jonka seurauksena Villa Felixin liiketoimintaa ei saatu nostettua riittävän nopeasti ylös, vaan yritys piti hakea konkurssiin 2013.
Vaikka Villa Felix-unelma toteutui vain osittain, perustajat ovat ylpeitä ja kiitollisia kaikesta kokemuksestaan. Kaikki ei mene aina kuin "Strömsössä" ja konkurssi on hirveän raskas kokemus. Annu ei ole luopunut missiostaan, koska tietää, että se on ainoa oikea tie luoda hyvää työelämää Suomeen. Tea Käyhkö jatkaa hoivayrittäjänä Kemiönsaarella Merikoti Oy:n hallinnoimassa Villa Näsetissä. Hänen hoivafilosofiansa toteutuu siellä.
USA:ssa sanotaan, että vasta kun yrittäjä on kokenut konkurssin, hän on todellisuudessa käynyt yrittämiseen tarvittavan koulutuksen, koska konkurssi opettaa niin valtavasti. Tämä pitää aivan varmasti paikkansa ja Suomessakin pitää asia ymmärtää juuri näin.
Annun toiminta Hekate Consulting -toiminimellä kohdistuukin mm. PK-yrittäjien tukemiseen niin tiedollisella kuin henkisellä tasolla.
 
AIKAISEMMAT:
 
2006-2007 toimitusjohtaja, Laki- ja yrityspalvelu Palmu & Peltonen Oy
1988-2005 Nokia konserni, Nokia Mobile Phones- liiketoimintaryhmän lakiasiainjohtaja ja johtoryhmän jäsen  
 
Tehnyt töitä mm.: laivasiivoojana, metsänmittausryhmän kirjurina, toimistoapulaisena, vuokratyöntekijänä, lainaosastonvirkailijana, vakuutusvirkailijana, verovirkailijana, juristina, lakiasiainjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä, yksityisyrittäjänä, koulutuskeskuksen perustajajohtajana ja kehittäjänä
 
Perustanut yleishyödyllisen tutkimus- ja koulutuskeskuksen ja osuuskunnan, tutustunut kolmannen sektorin toimintaan läheisesti. (Maria Akatemia)
 
YRITYSJURISTIN KOKEMUKSESTA:
 
Poikkeuksellisen monipuolinen ja laaja yritysjuristin työkokemus sekä suomalaisesta että globaalista näkökulmasta:
  • Neuvotellut satoja sopimuksia ympäri maailmaa erilaisten yhteistyökumppaneiden kanssa (tuotekehitys, osto, myynti, logistiikka, markkinointi, lisenssi, alihankinta-, ulkoistamisjärjestelyt, jne.)
  • Ollut mukana, kun yhtiöitä on perustettu eri puolille maailmaa
  • Ollut useissa vaikeissa oikeudenkäynneissä eri puolilla maailmaa
  • Kouluttanut sekä Nokian sisällä että ulkopuolella sopimus- ja neuvotteluasioissa
  • Hoitanut yhteyksiä eri maiden viranomaisiin, EU-virkamiehiin, Washington DC
  • Rakentanut ja kehittänyt omaa asiantuntijaorganisaatiota Nokian sisällä
  • Rakentanut ja kehittänyt ulkopuolista asianajoverkostoa (n.30 toimistoa) ympäri maailmaa
  • Toiminut johtoryhmän jäsenenä, strategian rakentajana, Nokia Mobile Phones-yksikössä
Laaja-alainen kokemus järjestötoiminnassa:  Zonta ry. jäsen, Suomen UN Women jäsen, Suomen Unifem Salon aluetoimikunnan puheenjohtaja (2006-2009), WoMan ry. jäsen, GAIA Network ry. jäsen, Naisten Pankin jäsen, Uskelan Rotary-järjestön jäsen, Soroptimistit jäsen EBEN (European Business Ethics Network) jäsen